Pattern: Hedgerow Coat, Interweave Knits autumn 2007
Designer: Deborah Newton
Size: XS (modified from pattern)
Yarn: Knit Picks Wool of the Andes, Hollyberry, just over 13 balls = 650 g
Needles: Knit Picks Options Harmony, 4 mm

Finally, my first cardigan and the biggest piece of work I’ve done so far! The local knitters know that I worked on this for what seemed like ages. Mostly because I knitted most of it twice. And in fact, I finished it a month ago. It took us ages to get the photos taken because I didn’t quite know how to wear it and even longer for me to get round to blogging it, because… after all that work, the bloody thing is still too big.

Let me start from the beginning. I saw the pattern in the IK preview pics last summer and instantly knew it was for me. I bought the magazine solely for this pattern. Found a yarn that matched the one used in the pattern perfectly and bought 1 kg as instructed, although it seemed a bit much for the smallest size. But no, no alarm went off in my head at this stage.

Cast on, feeling giddy. Didn’t swatch. Who needs swatches when the yarn is a perfect match and the gauge is exactly the same as in the pattern? And if I knit the smallest size, it should be OK, shouldn’t it? Plus the pattern is loose and relaxed, so it doesn’t matter if it’s a bit big. Right?

Finished the back and thought it looked quite big. Never mind, went on to knit the fronts. Blocked each piece, waited for ages for them to dry and attached them with safety pins. Tried the thing on.

And lo; it was a tent. I’m not kidding. It was so big it fell off my shoulders. When I pulled the shoulders to where they should be, the back was sagging at the neck and back like a giant hood and the whole thing hung around me like… a tent. I didn’t even want to take any pictures of it; it was too depressing. There was no way around it. I had to frog everything.

So I frogged, skeined, soaked, straightened, dried and wound the yarns and started all over. I had to rework the pattern to make it 1-2 sizes smaller than the smallest size. I took about 10 cm off the length and at least the same off the sides, or more, and knitted the sleeves even smaller than that and a lot shorter.

Vihdoinkin, ensimmäinen villatakkini ja isoin neulomukseni tähän asti! Paikalliset neulojat voivat todistaa, että tämän neulomiseen meni pieni ikuisuus. Eikä vähiten siksi, että neuloin suurimman osan siitä kahteen kertaan. Sain tämän valmiiksikin jo kuukausi sitten, mutta emme saaneet aikaiseksi kuvata tätä, koska en oikein tiennyt, miten tämän saisi edustavasti puettua päälle. Bloggaamiseen meni sitten vieläkin kauemmin, sillä kaiken tämän työn jälkeen tuo pirun tekele on vieläkin liian iso.

Aloitetaan alusta. Näin tämän mallin syksyn IK:n mallikuvien ennakkokatselussa viime kesänä ja ihastuin siihen heti. Ostin lehden heti, kun se ilmestyi, ja ainoastaan tämän mallin takia. Löysin langan, joka täsmäsi ohjeen lankaan täydellisesti, ja ostin sitä kuuliaisesti kilon, vaikka se tuntui aika paljolta. Hälytyskellot eivät tässä vaiheessa soineet päässä ollenkaan.

Rupesin tyytyväisenä neulomaan. Ai mikä mallitilkku? Kuka tarvitsee mallitilkkua, kun lanka mätsää täydellisesti ja tiheyskin on täsmälleen oikea? Minähän teen tuon pienimmän koon, niin eikö sen pitäisi sopia? Ja kun tuo mallikin on tuollainen rento ja väljä, niin eihän se nyt haittaa, vaikka se olisi vähän reilun kokoinen. Vai mitä?

Neuloin takakappaleen. Se näytti aika isolta. Mutta ei siinä mitään, jatketaan samaan malliin. Neuloin etukappaleet, pingotin kaiken, odottelin kuivumista iät ja ajat ja kiinnitin hakaneuloilla yhteen. Menin peilin eteen ja vedin päälle.

Peilissä näkyi hetken aikaa teltta ja sen keskellä pieni pää, kunnes teltta putosi hartioilta. Oikeasti. Kun vedin sen hartioilta kohdalleen, niskaan ilmestyi huppu, joka lörpötti selkään asti, ja koko komeus leijui ympärilläni kuin… teltta. Otti kohtuullisen paljon päähän. Ei huvittanut edes ottaa kuvia todisteeksi.

Purkuun siis, langat vyyhdille, liotukseen, suoristukseen, kuivumaan ja uudelleen kerälle. Laskin ja viivoitin käteen, ohje uusiksi ja uusi aloitus. Pituudesta lähti 10 cm ja sivuista ainakin saman verran. Hihoja kavensin vielä enemmän ja lyhensin samoin.

Perhaps if I wrap it around me real tight, it won’t look that bad…

Ehkä jos kiedon sen ympärilleni näin, niin ehkei se sitten näytä niin isolta…

I knitted the collar and the cuffs as in the pattern, and those are precisely the things that bother me most. The collar is OK if I hold on to it, but if I let go, the cardigan barely stays on my shoulders. And the cuffs are… looong.

Neuloin kauluksen ja hihansuut ohjeen mukaan, ja juuri ne tässä eniten vaivaavat. Kaulus on ihan okei, jos siitä pitää kiinni, mutta kun päästää irti, takki valahtaa olkapäille. En ole sieltä skrodeimmasta päästä, eivätkä hartiani näemmä jaksa kantaa noin painavaa takkia. Ja nuo hihansuut nyt vain ovat suhteessa tosi pitkät.

Nevertheless, I like the cables and the design in general. I love the style and the yarn is beautiful. This would be my favourite cardigan if the size was right! It’s been finished for a month now and I haven’t worn it once; either I’ll have to redo some of it or give it to someone. I also liked knitting this and wouldn’t mind making another one - but with thinner yarn. The pattern cannot be modified any more without messing up the design.

Kaikesta huolimatta pidän tuosta kuviosta ja koko mallista. Se on aivan minun tyyliseni, ja värikin on täydellinen. Tämä olisi lempivillatakkini, jos se olisi sopiva! Se on nyt ollut valmiina kuukauden, enkä ole käyttänyt sitä kertaakaan, koska se tuntuu isolta ja tuntuu valahtavan vähän väliä niin, että sitä saa koko ajan nykiä paikalleen. Joko jotain täytyy taas purkaa ja pienentää tai sitten täytyy antaa se pois. Tämän neulominenkin oli ihan mukavaa - mallineule tuli tosiaan tutuksi! - ja saattaisin jopa tehdä joskus toisenkin, tosin ohuemmasta langasta sitten. Mallia ei voi enää kaventaa enempää rusikoimatta mallineuletta.

By the way, it’s now been about one year since I started knitting. I learned on the Internet, and the net is still an essential part of my knitting. It’s been a fun year - and who knew I’d still be knitting now, one year later? Knitting has brought me new friends, I’ve learned new things, discovered a whole new world with knitting blogs and Ravelry and developed a passion for yarns. While I normally tend to get excited about new things and then abandon them in 3 months, not once have I grown bored with knitting. It’s part of my daily life now, something that relaxes me when I’m stressed and something I miss when I’m busy. I never watch tv without knitting these days - what a waste of good knitting time that would be! And yarn and needles are something I definitely, definitely pack with me every time I travel!

Nyt on muuten kulunut suurin piirtein vuosi siitä, kun aloitin neulomisen. Opettelin netistä löytyvien ohjeiden avulla, ja netti on yhä oleellinen osa tätä harrastusta. Kuka olisi arvannut, että neulon vielä vuoden päästä? Tämä on ollut hauska vuosi. Olen saanut uusia ystäviä, oppinut uusia asioita, löytänyt neuleblogien ja Ravelryn avulla aivan uuden maailman ja tietysti kehittänyt melkoisen fiksaation noihin kalliimmanpuoleisiin lankoihin, uhh. Olen sitä tyyppiä, joka innostuu uusista asioista helposti mutta kyllästyy muutamassa kuukaudessa, mutta neulomiseen en ole kyllästynyt vuoden aikana vielä kertaakaan. Päinvastoin, siitä on tullut osa päivittäistä elämääni. Se rentouttaa, kun olen väsynyt, ja kaipaan sitä, kun olen kiireinen. En enää katso tv:tä neulomatta - kuka jättäisi noin hyvää neulomisaikaa käyttämättä? Ja lanka ja puikot kulkevat ehdottomasti mukanani matkoilla!

She is finally…

…knitting sweaters!

Project: Turtleneck Tunic
Pattern: My own
Yarn: Knit Picks Andean Treasure, Embers Heather, 11 balls (550 g)
Needles: Knit Picks Harmony 3.25 mm circular & Addi Lace 3.25 mm circular

This was probably the simplest thing I’ve knitted for a while. As such it was a perfect project to be knitted in the middle of the moving & renovating hassle: no need to count rows or stitches, knit a few rows at a time when you find a spare moment, put down for a couple of weeks and just pick up from where you left when you find another spare moment.

Kyllä vain, ryhdyin vihdoin neulomaan villapaitoja! Tämä oli yksinkertaisin neuleprojektini aikoihin - eipä tarvinnut pahemmin laskea silmukoita eikä kerroksia. Tämä olikin täydellinen neule muutto- ja remonttihässäkän keskelle: neuloin tätä pienissä pätkissä aina muutaman kerroksen kerrallaan, kun oli hetki aikaa, saatoin laskea käsistäni pariksi viikoksikin, ja kun taas oli aikaa, nappasin neuleen käsiini ja jatkoin sitä sen kummemmin miettimättä.

I had no pattern for this tunic as such. I modelled it after an old sweater that I like but that’s too shabby now to be worn in public. Since I’ve mostly been knitting accessories so far, I read about the basic anatomy of a sweater and took some basic measurements from Ann Budd’s brilliant book The Knitter’s Handy Book of Sweater Patterns. Every now and then I tried the thing on, and that was more or less it.

En tehnyt tätä varsinaisesti minkään ohjeen mukaan, vaan käytin mallina vanhaa lempivillapaitaa, joka on jo sen verran kulahtanut, ettei sitä enää kehtaa hirveästi ihmisten ilmoilla pitää. Koska olen tähän asti neulonut lähinnä huiveja ja sukkia, tutustuin villapaidan perusanatomiaan ja otin muutamia alustavia mittoja Ann Buddin loistavasta kirjasta The Knitter’s Handy Book of Sweater Patterns. Välillä sovitin, ja se oli suurin piirtein siinä.

I like simple sweaters and didn’t want anything fancy in this one. It’s all stocking stitch, with fitted sleeves and a small turtleneck. I love the fitted sleeves - and I love this sweater! I finished knitting it about 3 weeks ago, then it took a while to block and dry and another while for me to sew it together and weave in the ends - and even longer to find a moment to take the pics. I knitted the entire thing on circs as I don’t particularly like purling and it didn’t make much sense anyway to knit the front and back separately. And now that I know how long it took me just to attach the sleeves to the body, I’m really happy I didn’t have to sew the sides as well!

Pidän yksinkertaisista neuleista, vaikka niitä olisikin tylsempi neuloa. En halunnut tähänkään mitään ylimääräistä. Neule on pelkkää sileää, ja siinä on istutetut hihat ja pieni poolokaulus. Pidän erityisesti noista istutetuista hihoista, sillä ne tosiaan istuvat. Neuleesta tuli muutenkin todella mieleinen.

Sain tämän neulottua ehkä kolmisen viikkoa sitten, mutta pingotus ja kuivuminen kesti aikansa, samoin koko homman kasaaminen, valokuvaamisesta puhumattakaan. Neuloin kaiken mahdollisen pyörönä, koska en erityisemmin pidä nurjan neulomisesta eikä etu- ja takakappaleen neulominen erikseen ja hihan neulominen edestakaisin tuntunut muutenkaan erityisen järkevältä. Kun ryhdyin kiinnittämään hihoja, olin todella iloinen, ettei minun tarvinnut ommella sivusaumojakin. Kyllä siinä hetki vierähti aloittelijalta!

All in all I’m inexplicably proud of this sweater. I can’t believe I’ve knitted it all by myself, with no real pattern even, and that it fits! It’s 100% baby alpaca and warm - just the way I like it - and as you can see from the creases on the sleeves in pic 2, I’ve been wearing it a lot. The yarn was nice to knit, and the colourway is truly beautiful. The weirdest thing, though, is that I still can’t get over the fact that there’s no label on the neck. Every time I put the sweater on I instinctively run my fingers around the inside of the neck to find out which way to put it on. Fellow knitters, please tell me: do you actually get used to this, or should I sew something in there just to keep me from wondering in the early morning darkness, even if it’s just for a split second, where the heck is that label and which way shall I put this on?

Kaiken kaikkiaan olen aivan käsittämättömän ylpeä tästä neuleesta. Tuntuu ihmeelliseltä, että olen tosiaan neulonut sen itse, vieläpä ilman varsinaista ohjetta, ja että se on sopivan kokoinen! Se on 100-prosenttista babyalpakkaa ja juuri sopivan lämmin, ja kuten keskimmäisen kuvan hihoista näkyy, olen pitänyt sitä todella paljon. Lanka oli mukavaa neulottavaa, ja murrettu väri on minusta todella kaunis. Omituista tässä on oikeastaan vain se, että etsin edelleen joka kerta tätä päälle pukiessani käsilläni niskasta sitä kaupan neuleista löytyvää lappua, jotta tietäisin, kummin päin vedän neuleen päälle. Sanokaahan: tottuuko tähän ikinä vai pitäisikö sinne laittaa joku hämäyslappu, jotta en joka aamu joutuisi puoliunissani pähkäilemään, missä se lappu nyt taas on ja kumpi on etu- ja kumpi takapuoli?